26. joulukuuta 2013

Julia ja Nora: Joulupäivän dreamcatcherit

Joulupäivänä ainakin täällä Koutussa sää oli jälleen mitä ankein, joten kaipasimme jotain askarreltavaa. Joulun jälkeen ei enää tehnyt mieli askarrella mitään jouluista, ja toisaalta täällä Koutussa on synkkinä ja myrskyisinä öinä myös hieman pelottavaa, joten päätimme askarrella dreamcatcherit eli unisiepparit takaamaan hyvät yöunet.
 
Wikipedia kertoo unisieppareista näin:
 
"Unisieppari on pajurenkaasta, lankaverkosta ja höyhenistä tehty Pohjois-Amerikan intiaanien taikakalu, joita myydään matkamuistoiksi ja koriste-esineiksi. Se on alun perin ojibwa-intiaanien perinnettä, mutta 1960-luvun kansalaisuusliike nosti unisiepparin yleisen intiaanikulttuurin tunnukseksi. Nykyisin myös new age -ryhmät valmistavat ja myyvät unisieppareita. Unisiepparin alkuperäinen tarkoitus on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen lävitseen hyvät unet ja ajatukset, mutta nykyisin se on usein koriste-esine.
 
Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia."
Oikeastaan koko ajatus lähti näistä hienoista pilkullisista höyhenistä, jotka löytyivät Eevan askarteluvarastoista (joita kolusimme salaa). Sieltä löytyivät myös muutkin tarvikkeet, eli alumiininen rautalanka kehikoksi, puuvillainen lanka "verkoksi", musta nahkanauha, nahkapalat ja puuhelmet. Terveisiä vain sinne aurinkorannalle, toivottavasti näitä sai käyttää! Unisiepparin tekeminen oli helppoa ja tämän linkin takaa löytyy hyvät ohjeet verkon punomiseen.
 
Nämä unisiepparit ovat mielestämme varsinainen taikakalujen perikuvia sillä ne ovat mystisen näköisiä. Nämä toimivat varmasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti