Mamma rakasti myös pukeutumista ja
perimmekin hänen valtavan vaate- ja kenkävarastonsa, josta on
ollut meille hyvin paljon iloa. Mamma säästi kaikki vaatteensa, ja
nyt suurin osa niistä on varastoitu Koutun vinttiin, siis niitä
lukuunottamatta, jotka eivät ole meillä käytössä.
Mamma kulki aina korkokengissä, ja
niitä hänellä oli paljon. Esittelemmekin teillä muutamia, jotka
ovat itsellämme käytössä. Mammalle oli tärkeää pukeutua sävy
sävyyn, joten jokaiseen kenkäpariin löytyi aina siihen sopiva asu
tai useampia. Yleensä hän ei ostanut vaatteita valmiina, vaan
teetti kaikki asunsa luotto-ompelijallaan. Asut ovakin sitten ihan
oma postauksen aiheensa.
Mamma oli todella värikäs ja näyttävä
pukeutuja, eikä mikään kuosi ollut hänelle liian kirjava tai
pramea. Asuihin kuuluivat tietenkin myös niihin sopivat asusteet,
kuten korut ja laukut. Ilman kynsilakkaakaan emme varmasti koskaan
mammaamme nähneet.
Harvoin näkee yli seitsemänkymppisiä tällaisissa kengissä, vai mitä te sanotte?
Harvoin näkee yli seitsemänkymppisiä tällaisissa kengissä, vai mitä te sanotte?
Nämä käärmeennahkakengät voisivat olla vaikka tänä keväänä kenkäkaupan hyllyllä.
Lähdetäänkö discoon?
Emme tiedä mihin tilaisuuteen nämä kengät on hankittu, mutta nämä sopisivat vaikka trendikkäälle morsiammelle.
Tummanpunaiset pitsireunaiset korkkarit ovat vain kertakaikkisen ihan ja tyylikkäät. Nämä on nähty muun muassa Noran jaloissa Julian häissä.
Vihreät kiiltonahkakengät on somistettu samettiruseteilla.
Monet kengistä ovat melko käyttämättömän oloisia, mutta kukapa kaikkia niitä kenkiä olisikaan ehtinyt käyttää. Meille on muuten kertynyt myös monet parit omia vintagekenkiä, mutta voimme tehdä niistä myöhemmin oman postauksen. Korkokenkiä sovitellessa tuli ikävä mammaa, mutta myös ikävä hyviä juhlia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti