15. joulukuuta 2012

Julia ja Eeva: Antamisen iloa

Huolitellusti ja persoonallisesti paketoidut joululahjat ilahduttavat lahjan saajaa ja nostavat vaatimattomankin sisällön uudelle tasolle.

Kirja- ja askartelukauppojen lisäksi paketointitarvikkeita, erityisesti nauhoja, löytää kangaskaupoista. Mutta jos ei halua uhrata ylimääräisiä euroja kääreisiin tai on kierrätyksen kannattaja, niin kotinurkistakin voi bongata mielenkiintoisia paketointitarvikkeita.

Meillä onkin ollut tapana säästää kauneimmat lahjapaperit, laatikot, paperikassit ja nauhat ja kierrättää ne käyttämällä uudelleen.

Teimme viimeistellyt pakettikortit tulostimella käyttäen valokuvia ja kiiltokuvia. Netistäkin löytyy ihan luvalla tulostettavia pakettikortteja. Perheen pienimmätkin, vielä lukutaidottomat, voivat osallistua itsenäisesti lahjojen jakamiseen kun kortissa on lahjan saajan kuva.

Pihistä

Ensimmäiseen pakettiin käärimme suklaalevyn. Saimme idean vanhanajan enkelikonvehdeista. Lahja on kääräisty pakkausmateriaalina kotiin kulkeutuneeseen silkkipaperiin, johon on leikattu hapsut. Tämän päälle kietaistiin vanha nuotti. Paketti viimeisteltiin kotoa löytyneellä silkkinauhalla ja netistä tulostettiin enkelikiiltokuva pakettikortiksi.
Tämän lahjan käärimme tavalliseen tulostuspaperiin, johon lisäsimme kirjansivusta leikatun ja lovetun sydämen. Tulostuspaperiin voi myös tulostaa kuvia ja tekstejä. 
Vanhasta paperikassista sain hyvän paketin kun peitin kaupan logon lahjan saajan kuvalla. Kantokahvojen aukoista solmin vielä rusetin.

Haluttaessa voi paperikassin kantokahvat vaihtaa kivaan nauhaan, jolloin kassi näyttää juhlavammalta.
Tässä paketissa on käytin halpaa ruskeaa lahjapaperia. Palan sitä voi saada kierrätettynä myös vanhasta paperikassista. Pitsikangasta löytyi kotoa, siitä leikattiin leveä nauha ja se rypytettiin langan avulla paketin päälle somaksi koristeeksi.

Panosta


Kirjalahja paketoitiin kauniiseen helmiäispaperiin. Leveä kultainen nauha tuo ylellisyyden tuntua. Pakettikorttiin tulostettiin lahjan saajan valokuva, joka liimattiin mustalle kartongille, jonka jälkeen kortti viimeisteltiin vielä kristallihelyllä.
Satiiniyöpaidan paketoin skräppäyslehtiöstä saadusta harmaapilkullisesta kartongista taiteltuun laatikkoon. Laatikoiden taitteluoheija löytyy runsaasti netistä. Näyttävän rusetin solmin leveästä satiininauhasta. Yksivärisyys on tyylikästä.
Julia ilahtuu taatusti tästä omalla kuvallaan somistetusta paketista. Kuvan lisäksi nauhassa on kuviollisesta kartongista leikattuja palloja. Musta väri sopii yllättävän hyvin jouluiseenkin pakettiin.
Toivottavasti pidit paketeistamme. Onko sinulla kivoja ja persoonallisia paketointi-ideoita? Otamme niitä mielellämme vastaan!
 

3 kommenttia:

  1. Jee, lisää tätä jääpi innolla odottelemaan hän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulujuttuja on tulossa vielä lisää ensi viikolla.

      Poista
  2. Aivan ihania lahjapaketteja! Nina H.

    VastaaPoista