Eeva: Koruja luonnonmateriaaleista

Olin jo pitkään suunnitellut (= puoliksi tehty) nahkakorun tekemistä ja koska joulupakettini olivat täysin koruttomia, päätin tällä kertaa myös toteuttaa suunnitelman. Inspiraation lähteenä, tai siis pikemminkin kopioinnin, toimi isäni vuosikymmeniä sitten tekemä yksinkertainen tuohihelmikoru.

Tuohi on perinteinen materiaali, jota puun ohella käytettiin erilaisten tarve-esineiden tekemiseen ennen teollista valmistusta. Silloin sitä oli saatavissa helposti, mutta nykyään tuohen hankkiminen on hieman hankalampaa. Tuohesta tehtyjä sisustus- ja käyttöesineitä on jälleen alkanut näkyä markkinoilla ja aavistelenkin, että siitä on tulossa hienoinen nouseva trendi. Ja samalla myös toivon, sillä tuohi on materiaalina ekologinen, kaunis ja miellyttävä.

Poikani Jonas innostui myös viime keväänä tekemään koruja tuohesta. Hän teki minulle tämän kauniin ja viimeistellyn rannerenkaan punomalla.

Kuvassa on korujen seurana tuohesta valmistettu kannellinen rasia. Isoisäni veli on tehnyt tämän sodan aikana rintamalla, pohjassa on merkintä ”Syväri 1943”. Työn jälki on huolellista ja tarkkaa.

Myös isoveli Joel on kunnostautunut korurintamalla. Huomaatteko kuvassa Joelin tekemän, yksinkertaisuudessaan kauniin sormuksen. Materiaali on omenapuuta, omasta puutarhasta. Tämäkin tehtiin äidille.

Tässä kuvassa näkyy helmien alkuperäinen malli. Tuohen pinta on lakattu ja säilynyt ihmeen hyvin.

No, tässä nyt nämä väsäämäni nahkakorut, jotka kyllä kalpenevat miesten tuotosten rinnalla, mutta tulipahan suunnitelma toteutettua. Valkoiset nahkahelmet on yhdistetty mustalla nahkanauhalla ja mustia helmiä koristaa kultapunosnauha.

Tällä samalla menetelmällä voi näitä helmiä tehdä vaikka mistä materiaalista kuten paperista, muovista tai kankaasta.

Tätä kirjoittaessani tajusin, että kaikki esittelemäni korut ja esineet ovat miesten tekemiä.
Jokainen näistä on vaatinut tarkkuutta, huolellisuutta, pitkäjänteisyyttä ja esteettistä silmää, joiden on yleisesti ajateltu olevan naisten ominaisuuksia. Mutta kuten näette, tämäkin käsitys on nyt kumottu!

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä esittelen 1800-luvun loppupuolella St. Helenan saarella tuntemattoman henkilön tekemän ristin siemenistä. Valitettavasti en muista tarinaa, miten koru on päätynyt suvullemme, mutta olen varma, että jokin jännittävä tarina tällekin on olemassa. Isoisäni, joka oli arvostettu kultaseppä, on tehnyt ristin taakse messinkisen laatan. Laatassa on kaiverrukset, joista ilmenee, että ristin on ensimmäisenä saanut isoisoäitini vuonna 1898.

Taidankin jossain välissä esitellä teille lisää isoisän tekemiä ja kaivertamia koruja ja esineitä.