Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogivieras. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogivieras. Näytä kaikki tekstit

29. tammikuuta 2013

Blogivieraana Tiina: Riemua rievusta


Blogivierailut jatkuvat - nyt vuorossa on Auran äiti Tiina.

Meillä kotona tiskirättejä kutsuttiin tiskikluuteiksi. Ne olivat kovasti arkisia asioita, eikä niistä juuri puhuttu. Nyt rättejä löytyy useita kuoseja, niihin on painettu hauskoja kuvia tai mietelauseita. Rätin sävyn voi valita keittiön tai tunnelman mukaan. Toki niitä voi tehdä itsekin. Päätin kokeilla, minkälainen rätti syntyy hamppulangasta.
Tilasin netistä ekolankaa. Se on valmistettu kierrätetystä hampusta ja luomupuuvillasta. Puikkosuositus on 3.5 – 4.0. Mukavantuntuisen palmikko-ohjeen löysin Moda –lehden numerosta 8/2012.


 Koska minulla on löysähkö käsiala neuloin 3.5 puikoilla. Lanka on säikeistä ja aika löysäkierteistä. Kutoessa saa olla tarkkana, että koko lanka tulee puikolle mukaan ja neule säilyy siistinä. 


Parasta tässä ohjeessa oli se, että lopputulos näyttää samalta työn kummaltakin puolelta. Silloin ei ole väliä, kumminpuolin rätti jää tiskipöydälle. Hamppulangan imukyky paranee käytössä ja rätin voi pestä tiskikoneessakin astioiden mukana 60 asteessa.



 Rättejä syntyy nopeasti ja sellaisen voi hyvin viedä mukanaan kyläilyreissulla tuliaisiksi. Tämä rätti lähti ystävälle syntymäpäivälahjaksi.


Erilaisten neulepintojen kokeilemisen voi käyttää hyödyksi ja tehdä erilaisia rättejä. Oheinen ”aallokko” syntyy, kun toistaa seuraavanlaista ohjetta: 


o = oikein
n = nurin
s = silmukka 


Luo 41 s, kummassakin reunassa 3 s neulotaan aina oikein.
Neulo 3 krs oikein. Toista *…*
Kuvio: 1. krs *5 s o, 2 s yht, langankierto*
2. krs *neulo langankierto oikein, 6 s n*
3. krs *4 s o, 2 s yht, langankierto, 1 s n*
4. krs *2 s o, 5 s n*
5. krs *3 s o, 2 s yht, 2 s n, langankierto*
6. krs *3 s o, 4 s n*
7. krs *2 s o, 2 s yht, 3 s n, langankierto*
8. krs *4 s o, 3 s n*
9. krs *1 s o, 2 s yht, 4 s n, langankierto*
10. krs *5 s o, 2 s n*
11. krs *2 s yht, 5 s o, langankierto*
12. krs kaikki silmukat nurin
13. krs 1 s o *langankierto, 2 s o yhteen silmukoiden takareunoista, 5 s o*, lopussa 4 s o
14. krs 5 s n *1 s o, 6 s n* lopussa 1 s o
15. krs 1 s o *langankierto, 1 s n, 2 s o yhteen silmukoiden takareunoista, 4 s o*, lopussa 3 s o
16. krs 4 s n *2 s o, 5 s n*, lopussa 1 s n
17. krs 1 s o *langankierto, 2 s n, 2 s o yhteen silmukoiden takareunoista, 3 s o*, lopussa 2 s o
18. krs 3 s n *3 s o, 4 s n*, lopussa 3 s o, 1 s n
19. krs 1 s o *langankierto, 3 s n, 2 s o yhteen silmukoiden takareunoista, 2 s o*, lopussa 1 s o
20. krs 2 s n *4 s o, 3 s n* lopussa 4 s o, 1 s n
21. krs 1 s o *langankierto, 4 s n, 2 s o yhteen silmukoiden takareunoista, 1 s o*, lopussa langankierto, 4 s n, 2 s o yhteen silmukoiden takareunoista
22. krs 1 s n *5 s o, 2 s n*, lopussa 5 s o, 1 s n
23. krs 1 s o *5 s n, 2 s o yht, langankierto*, lopussa 5 s n, 1 s o
24. krs kaikki silmukat nurin

Toista kerrokset eli kuviokerroksia tulee yht. 48.
Neulo 2 krs nurin. Päättele langat.




Käytössä hamppulanka –rätti on osoittautunut kelpo kluutiksi; se pyyhkii hyvin, paranee iän myötä, eikä haise.

27. tammikuuta 2013

Nora: Blogivieraana Pauliina

Focaccia Pauliinan tapaan 

Olen saanut muutaman kerran maistaa ystäväni Pauliinan focaccia-leipää, joka on aina ollut aivan omaa luokkaansa. Leivoin itsekin uutena vuotena kyseistä italialaista leipää, mutta siitä ei tullut lainkaan yhtä kuohkeaa verattuna Pauliinan focacciian. 

Päätinkin pyytää Pauliinan blogivieraaksemme jakamaan reseptinsä. Pauliina on ammatiltaan AD ja sen lisäksi, että hän on taitava graafikko, hän on myös loistava valokuvaaja. Ajatuksenani olikin, että Pauliina olisi myös itse valokuvannut focaccian teon. Pauliinalla oli kuitenkin visio videosta, ja niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen.

Minä kuvasin videon Pauliinan Canon 5D Mark II -kameralla täysin nollakokemuksella. Olen toki valokuvannut, mutta videolle kuvaaminen oli täysin uusi juttu. Editointivaiheessa saimme avuksemme myös ystävämme Annin, ja kolmestaan toteutimme videon iMovie-ohjelmalla. Ohjelma oli onneksi helppokäyttöinen, sillä kukaan meistä ei ollut aikaisemmin edes avannut koko ohjelmaa. Editoinnissa vierähti koko perjantai-ilta, mutta se oli varsin mukavaa puuhaa, saatammepa tehdä toisenkin jakson "ruokaohjelmaamme". Kuvissa muuten vilahtaa myös Pauliinan kaunis puutalokoti. Jos asunto kiinnostaa enemmäkin, niin se on esittelyssä Deko-lehden seuraavassa numerossa.

focaccia from Kouttu on Vimeo.

Credits:
ohjaus ja käsikirjoitus: ei kukaan
kuvausjärjestelyt: Pauliina
videokuvaus: Nora
still-kuvat ja grafiikat: Pauliina
editointi: Nora, Pauliina ja Anni
villasukat: Anni

13. tammikuuta 2013

Blogivieraana Jonas

Blogissamme tulee silloin tällöin vierailemaan ystäviämme ja sukulaisiamme. Perheemme kuopus, Jonas, sai kunnian olla ensimmäinen vieraileva tähti:

(Kuva on otettu viime kesänä Tukholmassa Beyond Retro -liikkeessä.)

 

Paperinen seinäreliefi

Koutun naiset ovat jo vähän aikaa pyydelleet minua tekemään vierailevaa juttua blogiinsa. Aikaisemmin täällä vilahti tekemäni tuohiranneke, mutta tällä kertaa koetaan materiaalinvaihdos.
Olen huomannut, että paras tapa oppia uusia taitoja on soveltaa niitä uudella tapaa oikeaan käyttötarkoitukseen.  Olen aikaisemmin suunnitellut tekeväni kolmioista muodostuvia esineitä, mutta suunnitelmat pääsivät käytäntöön vasta kun opintojen puolesta piti opiskella hieman geometriaa. Kaivoin siis esiin vanhan idean seinäkoristeesta ja suunnittelin sen ensin loppuun paperilla laskien tarvittavien kolmioiden mitat.


Kun sain perusmallin suunniteltua siirryin Google Sketchup -nimisen ilmaisen mallinnusohjelman pariin. Ohjelma on helppo oppia ja täysin ilmainen. Syötin mitat sisään tarkistaakseni niiden paikkaansapitävyyden ja muokkasin sitten perusmallin haluttuun muotoon ja piirsin kolmiot Illustratorissa leikkaus- ja taitoskohtineen tulostamista varten.

Käytin kolmioihin paksumpaa vesiväripaperia sillä halusin kokeilla miten koriste toimisi akvarelleilla maalattuna. Tulostin ei tosin pitänyt ajatuksesta, mutta sen kanssa tarpeeksi tappelemalla sain kolmioiden leikkauskohdat tulostettua jonka jälkeen maalasin osan liuskoista.


Maalattuani liuskat alkoi varsinainen työ. Leikkaus ja liimaus vei suurimman osan työhön menneestä ajasta. Valkoisten paperikolmioiden muodostaman suorakaiteen reunustin vielä mustalla kartongilla ja taakse liimasin taustapahvin, joka pitää rakennetta kasassa.

Valmis tuotos roikkuu nyt seinälläni paikkaamassa tyhjää kohtaa, joka on jo vähän kaivannut täytettä.