Blogivieraana Tiina: Silmissä väikkyvät makeat, keltaiset luumut

Auran äiti Tiina jatkaa blogivierailijana - nyt vuorossa asiaa puiden varttamisesta.

Puutarhassamme on kolme luumupuuta. Talon rakentaja on ne aikoinaan sinne istuttanut eli ikää niillä on lähemmäs kaksikymmentä vuotta. Vuosi toisensa jälkeen ne ovat kantaneet hyvää satoa, erityisesti keskimmäinen puun. Sen hedelmät ovat olleet myös kaikkein maistuvimmat ja makeimmat. Puita on leikattu säännöllisen epäsäännöllisesti. Parempaa huolta olisi varmasti pitänyt pitää niiden valon saannista. Takana olevat havupuut ovat kasvaneet huimasti ja vieneet auringonsäteet hedelmäpuilta. Siitä johtuen ne ovat kasvattaneet vain muutaman vankan oksan ja muuten haaroittuminen on jäänyt vähemmälle.

Edellissyksynä päätimme tehdä edellisiä rankemman leikkausoperaation kaikille puille. Niitä karsittiin huomattavasti. Tämän seurauksena puut intoutuivat kasvattamaan entistä enemmän ja entistä suurempia luumuja. Koska suuria, kantavia oksia ei ollut enää kovin montaa jäljellä, niihin kohdistui melkoinen painolasti. Sen vuoksi tuon makeimman puun suurin oksa myös repesi. Oksa pönkättiin kahdesta kohtaa. Luumut kypsyivät syksyllä hyvin ja saimme niistä nautittua, mutta puutarhurin tuomio oli, että puu on elänyt historiansa. Siitä ei enää saa uusia oksia haaroittumaan, eikä revennyt oksa kiinnity millään konstilla entiselleen.

Koska puun luumut ovat pihan parhaita, halusimme säilyttää sen jollakin tavalla. Puutarhurin neuvo oli, että oksia voitaisiin varttaa ja kasvattaa uusi puu samasta alkuperästä. Minulla ei ole mitään kokemusta varttamisesta, joten tarvitsin apua asiaan. Nousiaisissa oleva Mattilan Taimistot Oy on asiassa mestari. He ottavat vartettavaksi myös yksityisten ihmisten puita. Ohjeeksi sain, että oksat kannattaa katkaista silloin, kun pakkasta on korkeintaan muutama aste, oksia ei kannata tuoda sisätiloihin, jossa ne kuivuvat. Oksia saa olla useita ja niiden pituus on hyvä olla n. 30 cm. Oksien pitää olla uutta kasvustoa. Onneksi meidän puussa oli runsaasti hentoisia, uusia oksia.

Taimistolla Jarno otti minut vastaan ja pikaisen vilkaisun jälkeen hän oli sitä mieltä, että tuomani oksat ovat hyvinkin käyttökelpoisia – ainakin ensimmäinen vaihe puun uudistamisessa onnistui! Hän myös arvioi, että lajikkeemme on Victoria. Arvion hän teki luumujen värin ja koon perusteella. Victoria on vanha, englantilainen lajike. Vaikka se on itsepölyttyvä, niin Jarno neuvoi, että senkin vierellä on hyvä olla muita luumupuita.

Brita otti vastaan oksani. Hän otti leikkurin käteensä ja suit sait sukkelaan hän oli leikannut oksista sopivan mittaiset ja sellaiset, että niissä on sopivasti silmuja jäljellä.

Nimi vielä oksiin mukaan ja ne olivat valmiita siirtymään – jääkaappiin. Niiden käsittelyn aika on muutaman viikon päästä.

Tavoitteeksi sovimme, että saisin kaksi puuta kasvatettavaksi. Toki otan varmaan kaikki onnistuvat uudet puun alut.

Koska halusin tietää, miten itse varttaminen tapahtuu, Brita ystävällisesti näytti sen minulle esimerkkioksalla. Varttamiseen tarvitaan juuripaakku sekä varren alku, johon vartettava lajike kiinnitetään. Luumulle, kirsikalle ja omenalle on kullekin omanlaisensa alkupaakku. Niiden lajikkeilla ei ole merkitystä, se syntyy vartettavasta osasta.

Taimistolla vartetaan vuosittain 15 000 kappaletta hedelmäpuita. Niitä pidetään ensin viileässä, jonka jälkeen ne siirretään ruukkuihin kasvamaan. Ennen myyntiin menoa taimet siirretään vielä toiseen, suurempaan ruukkuun. Ymmärtääkseni koko prosessi kestää kolme vuotta ennen kuin taimi on valmis puutarhamyymälään. Koska prosessi kestää näin pitkään, niin tarvitaan melkoiset tilat, joissa taimia ja kasvatusruukkuja säilytetään. Järjestys näytti myös olevan kaiken a ja o, jotta puulajit tai kasvuvaiheet eivät mene sekaisin.

Juuripaakussa olevaan varteen tehdään viisto pinta terävällä veitsellä, vastakkainen pinta tehdään vartettavaan oksaan.

Yhtymäkohtaan kiepautetaan joustava teippi.

Varteen jätetään vain yksi silmu. Se yllätti minut. Olisin kuvitellut, että varttamisella olisi paremmat mahdollisuudet onnistua, jos silmuja olisi useampia. Oikea tapa on kuitenkin pelata yhden silmun varaan; onnistumisprosentti on kuulemma 98:n luokkaa. Aika karun näköiseksi varsi jää loppujen lopuksi.

Taimistolla oli laatikoittain jo seuraavassa vaiheessa olevia taimia.

Myös sellaisia omenapuun taimia on myynnissä, joissa samassa varressa kasvaa kolmea eri lajiketta. Niitä sanotaan perhepuiksi. Lajikkeet voivat olla myös eri aikaan kypsyviä. Silloin samasta puusta saadaan satoa pitkän aikaa.

Minä saan omat taimeni toukokuun lopussa, kesäkuun alussa. Ne voi istuttaa suoraan maahan.
Rusakoiden ja ruohonleikkureiden varalta ne on hyvä suojata verkolla. Ohjeeksi sain myös, että taimi katkaistaan n. 70 cm:n kohdalta. Näin saadaan aikaan haaroittuminen. Sitä en huomannut kysyä, kauanko menee siihen, että voimme taas odotella satoa uudesta puusta. Taitaa vierähtää useampi vuosi. Siitä huolimatta mielessä väikkyy odotus keltaisista herkuista ja kielellä voi maistaa niiden makeuden. Uusia luumuja odotellessa pitää tyytyä puuvanhuksen edelliseen satoon.

Julia: Raskauskuvia äitiysloman alkamisen kunniaksi

Nyt se äitiysloma sitten alkoi! Olen jo pari viikkoa odottanut lomaa malttamattomana. Nyt olen ollut kolme tuntia äitiyslomalla ja aika käy jo pitkäksi. Pitää varmaan suunnitella jotain järkevää tekemistä!

Nora otti noin kaksi vikkoa sitten raskauskuvia meistä. Monet käyvät otattamassa raskausaikana oikein studiokuvat, mikä on mielestäni hieno idea ja ihana muisto raskausajasta. Useat valokuvaamot ovat erikoistuneitakin näihin raskauskuviin ja mainostavat niitä erikseen. Mielestäni paras aika ottaa kuvia on raskausviikko 30-35, jolloin vatsa on jo aika iso, mutta ei yleensä ole vielä turvotuksia.

Toivoin, että meidän kuvat otettaisiin kotona, vauvan lapsuudenkodissa ja meidän ensimmäisessä omassa kodissamme. Näistä tulikin mielestäni aika tunnelmallisia ja nämä kuvastavat hyvin tuntemuksia tästä raskausajasta, joka on ollut hieno ajanjakso meidän elämässämme. Toki raskausaikaan sisältyy varsinkin esikoista odottaessa valtavan onnen vastapainoksi myös huolia ja vastuullisemmaksi ihmiseksi ja vanhemmaksi kasvamista.

Eeva: Kupittaan Savi

Kupittaan Saven historia ulottuu Turussa 1700-luvulle tiilen valmistukseen Kupittaan kattotiiliruukissa. Tiilien raaka-aineena käytettiin savea ja sitähän Aurajoen rantamilla on aina ollut runsaasti. Ruukin tuotantoa jatkoi 1800-luvun lopulla perustettu Kupittaan tiilitehdas ja sen jälkeen Kupittaan Saviteollisuus Oy. Tehdas sijaitsi Turun Itäharjulla ja siellä valmistettiin kattotiiliä, salaojaputkia ja keramiikkaa. Se tehdas, joka yleisesti tunnetaan Kupittaan Savena, perustettiin edellisen tiilitehtaan paikalle vuonna 1921.

(Lähde: Turun Maakuntamuseo, Sisua, Siloa ja Sinappia)

Kupittaan Saven keraamisten koriste-esineiden kulta-aika sijoittui 1930-luvun lopulta 50-luvulle. Työtekijöitäkin oli 40-luvulla kuutisensataa joka kuulostaa nykypäivän teknologian valossa todella suurelta määrältä. Valmistuksen lisäksi tarvittiin paljon taiteilijoita maalaamaan keramiikkaesineitä. Monet taitelijat tienasivatkin jokapäiväisen leipänsä kukkakuvioita maalaten.  Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, ja Kupittaan Savikin lopetti toimintansa 1969 konkurssiin.

Onneksi Kupittaan Saven tuotantoa on säilynyt runsaasti jälkipolvien ihasteltaviksi ja nykyään ne ovatkin suosittuja keräilyesineitä.

En omista kovin laajaa kokoelmaa Kupittaan Saven esineitä, enkä ole niitä itse kerännytkään, ainakaan toistaiseksi. Nämä omani olen kaikki saanut aikoinaan kummitädiltäni ja ne ovat rakkaita muistoesineitä. Ja vielä plussana, niitä voi myös käyttää.

 Unikko-aiheinen tarjoiluastia jossa kahvat tiikistä.

Tähän kannuun sopii kesäkukkakimppu tai sitä voi käyttää juomien tarjoilussa.

Tässä niittykukka-aiheisessa koristelautasessa on erikoinen ja intensiivinen värimaailma aiheeseen nähden.

Maljakon pinta on kauniisti poimutettu. Tähän maljakkoon sopivan hienosti syvän punaiset ruusut. Mistä tulikin mieleeni, että niitä ei ole näkynytkään aikoihin.Ehkä pitää korjata tilanne ihan itse ja ostaa huomenna ruusukimppu hiihtoloman päättymisen kunniaksi!

Julia: Hoitolaukku vauvalle

Olen saanut tai ostanut lähes kaikki vauvantarvikkeet käytettynä. Uuteen hoitolaukkuun halusin kuitenkin panostaa, sillä toivoin, että se olisi käytännöllinen ja myöskin ulkonäkö miellyttäisi silmää. Mielestäni monetkaan vaunumerkkien omista hoitolaukuista eivät ole kovin kauniita.

Tämä sopivan sotilaallinen hoitolaukku löytyi Cath Kidstonilta.

Laukku on juuri sopivan kokoinen, hauskan näköinen ja siinä on mukana samaa kuosia olevia lisävarusteita.

Vaipanvaihtoalusta, vetoketjullinen pussukka, pieni pyyhe ja tuttipullon lämpöpussi.

Käytännössä tätä päästään kokeilemaan vasta vähän ajan kuluttua, toivottavasti tulee olemaan yhtä kätevä kuin kuvittelen. Cath Kidstonilla on myös muita ihania laukkuja. Haaveilen laukkusetistä, jossa olisi samaa kuosia isompi ja pienempi laukku, kukkaro ja meikkipussi.

Nora: kultainen tarjoiluvaunu

Sain noin vuosi sitten hirveän himotuksen tarjoilukärryyn, ja mielellään "kultaiseen" sellaiseen. Löysinkin yhden kivan kärryn eräästä helsinkiläisestä käyttettyjen huonekalujen liikkeestä, mutta minua häiritsi sen melko kallis hinta. Tai eihän sekään tarjoiluvaunu kovin paljoa maksanut, mutta minulla oli epäilys, että vastaavan löytäisi kirppikseltä kun vaan jaksaisi odottaa ja kierrellä.

Koska lähipiirissäni harrastetaan kirppiksiä, pyysin perhettäni pitämään silmät auki, ja kuinka ollakaan, veljeni Joel bongasikin tarjoiluvaununi turkulaiselta kirppikseltä. Minusta hintakin oli edullinen, kärry kustansi 35 euroa.

En osaa oikeastaan sanoa, miltä vuosikymmeneltä vaunu on, ehkä 1960-luvulta. Joka tapauksessa, se on juuri sellainen, mitä olin etsinyt!

Pidän tarjoiluvaunun päällä "aarteitani" eli joululahjaksi saamaani marmorista munanmuotoista korurasiaa, neuvostoliittolaista vedettävää kelloa ja muutamaa itämaistyylistä koriste-esinettä, jotka olen ostanut kirppikseltä noin euron hintaan. Kärryn alaosassa on "kultainen" (olen todella huono materiaalien tuntija, kaikki mikä kiiltää on minulle kultaa) hedelmämalja ja Yashica-kamera. Kärrystä selvästi puuttuu pulloja, joista voisi sekoitella klassikkodrinkkejä.

Seinällä on äitini eli Eevan viime syksynä minulle sitoma kanervaseppele. Se varistaa aika paljon, mutta minusta se on niin kaunis, etten ole raaskinut heittää sitä pois. Toivottavasti se säilyisi siedettävässä kunnossa seuraavaan kanerva-aikaan asti.

Huomasitteko muuten ensimmäisessä kuvassa näkyvän taideteoksen? Taiteilija on Merja Isokoski. Näin teoksen Turun Hansa-korttelissa Taideakatemian näyttelyssä muutama vuosi sitten ja pyysin saada ostaa sen. Teos oli mielestäni todella kaunis ja koskettava, ja se on edelleen lempitauluni.

Eeva, Julia & Nora: Mamman kengät

Rakas isoäitimme eli mammamme kuoli joitakin vuosia sitten. Hän oli omalaatuinen ja erikoinen persoona, emmekä tarkoita tätä negatiivisessa mielessä. Hän ei ollut mikään seinäruusu, vaan rakasti tansseissa käymistä, matkustamista ja vietti erittäin sosiaalista elämää.

Mamma rakasti myös pukeutumista ja perimmekin hänen valtavan vaate- ja kenkävarastonsa, josta on ollut meille hyvin paljon iloa. Mamma säästi kaikki vaatteensa, ja nyt suurin osa niistä on varastoitu Koutun vinttiin, siis niitä lukuunottamatta, jotka eivät ole meillä käytössä.

Mamma kulki aina korkokengissä, ja niitä hänellä oli paljon. Esittelemmekin teillä muutamia, jotka ovat itsellämme käytössä. Mammalle oli tärkeää pukeutua sävy sävyyn, joten jokaiseen kenkäpariin löytyi aina siihen sopiva asu tai useampia. Yleensä hän ei ostanut vaatteita valmiina, vaan teetti kaikki asunsa luotto-ompelijallaan. Asut ovakin sitten ihan oma postauksen aiheensa. 

Mamma oli todella värikäs ja näyttävä pukeutuja, eikä mikään kuosi ollut hänelle liian kirjava tai pramea. Asuihin kuuluivat tietenkin myös niihin sopivat asusteet, kuten korut ja laukut. Ilman kynsilakkaakaan emme varmasti koskaan mammaamme nähneet.

Harvoin näkee yli seitsemänkymppisiä tällaisissa kengissä, vai mitä te sanotte?

Nämä käärmeennahkakengät voisivat olla vaikka tänä keväänä kenkäkaupan hyllyllä.

Lähdetäänkö discoon?

 

Emme tiedä mihin tilaisuuteen nämä kengät on hankittu, mutta nämä sopisivat vaikka trendikkäälle morsiammelle. 

Tummanpunaiset pitsireunaiset korkkarit ovat vain kertakaikkisen ihan ja tyylikkäät. Nämä on nähty muun muassa Noran jaloissa Julian häissä.

Vihreät kiiltonahkakengät on somistettu samettiruseteilla.

Monet kengistä ovat melko käyttämättömän oloisia, mutta kukapa kaikkia niitä kenkiä olisikaan ehtinyt käyttää. Meille on muuten kertynyt myös monet parit omia vintagekenkiä, mutta voimme tehdä niistä myöhemmin oman postauksen. Korkokenkiä sovitellessa tuli ikävä mammaa, mutta myös ikävä hyviä juhlia!

Eeva: Kaappeja ja säilytystä

Tavarapaljouden keskellä kun elämme, niin niiden säilytys on ratkaistava tavalla tai toisella. Meillä ei ole kuin muutama kiinteä komero, eihän niitä vahoihin taloihin alun perin kovin suurta määrää rakennettukaan. Kun sitä tavaraakaan ei ennen ollut kovia paljoa.

Nykyään valtavien tavaramääriemme hallinnan avuksi on kehitetty monenlaisia säilytysratkaisuja, kokonaisista näppäristä ja kompakteista kaapistosarjoista houkutteleviin laatikko-, purnukka- ja pussukkasäilyttimiin. Ja tavaraahan on juuri niin paljon kuin säilytystilaakin, harvoin olen nähnyt tyhjiä komeroita.

Vanhojen talojen tunnelmaan nämä nykyaikaiset kaapistot eivät mielestäni kuitenkaan kovin hyvin sovi. Meillä tavarat säilytetään pääasiassa erilaisissa käytettyinä hankituissa kaapeissa ja lipastoissa, mutta on täällä muutama lastulevyhirvityskin. Ne on hankittu aikanaan pakon sanelemana ihan väliaikaiseksi ratkaisuksi ja kuten täällä usein tapahtuu, tämä väliaikaisuus vaan jatkuu.

Julia jo kertoi keittiöpostauksessaan, että on heille tulossa täältä Koutusta keittiöön lisäsäilyttimeksi vanha keittiön kaappi. Tämä kaappi ja siihen kuuluvat kaksi tuolia ja pirttikalusto ovat ihan ensimmäisiä tänne kouluun hankkimiamme kalusteita. Ostimme ne lapsuudenystäväni isovanhemmilta ja ne on tehty Turun vankilassa 40-luvulla. Niissä on edelleen tuon ajan vanha vihreä maali, jota en onneksi jossain tuunauspuuskassani ole tuhonnut. Kaappien ovia koristaa kauniit käsin maalatut ruusukuviot. Muut osat tästä sarjasta ovat tällä hetkellä vintillä. 

                     

Keittiökaapissa on paljon pieniä lokeroita, myös sisällä. Siinä on myös ulosvedettävä leivinlauta. Tämä on toiminut jo vuosia käsityökaappina ja hyvin tähän on mahtunutkin langat, neulat, nauhat ja napit, kaavat ja kankaat.

 

Makuuhuoneessa on vaaleanvihreä kookas kaappi jossa säilytän tangolla omia vaatteitani. Julia osti tämän itselleen, mutta koska sitä ei millään saatu kapeista portaista heille yläkertaan, se päätyi tänne. Tätäkään kaapia ei ole kunnostettu mitenkään ja pidän kovasti tuosta kuluneesta maalipinnasta

Lisää kuvateksti

Tämä olohuoneessa sijaitseva puolikorkea lipasto on ostettu tuttavapariskunnalta. Tässä säilytetään valokuva-albumeita, maljakoita jne. Jostain syystä en pidä tästä lainkaan ja aionkin etsiä sille uuden omistajan heti kun saan tilalle mieluisamman tai tavarat sijoitettua jonnekin muualle. Huomaatteko maljakon oksat? Sireeninoksat vihertävät ja kohta  myös omenapuunoksatkin.

 

Ruokasalissa on miehen isoäidin vanha piironki 40-luvulta, jossa majailevat viinilasit, pöytähopeat, tarjoiluastiat ym. Keittiössämme ei ole tilan rikkonaisuudesta johtuen riittävästi kaappitilaa, jotta kaikki astiat mahtuisivat sinne.

Tämä kaappivanhus löytyi miehen isän verstastiloista ja hän säilytti siinä ruuveja, nippeleitä ja maaleja. Löytöhetkellä se oli lian, öljyn ja rasvan peitossa mutta pestyäni sen annoin sille vielä mahdollisuuden. Ja nyt siellä on paremmat kahviastiastot. Ja lääkkeet ja sidetarpeet laatikossa. Ovista näkee, että niissä on ollut aikaisemmin koristeaiheet.

Siivouskomeron virkaa palveleva funkistyylinen kaappi on ostettu paikalliselta kyläkauppiaalta. Kaappi on alun perin vaatekaappi ja toinen puoli on avoin, ilman hyllyjä, joten imurikin mahtuu hyvin.

Tämä liinavaatekaappina toimiva kertaustyylinen kookas kaappi on myös hankittu tästä läheltä, huutokaukaupasta. Kaapin omistaja kertoi ostaneensa sen jonkun lastenkodin huutokaupasta kauan sitten.

On hauskaa, että kaapissa on sisällä lastenkotiajoilta säilyneitä, jonkun käsin kirjoittamia tekstejä ja elämänohjeita ja vuosiluku 1895.

Osaa kirjoistamme säilytämme tässä lasivitriinissä, joka on ollut tämän koulun käytössä ja oli täällä jo silloin kun ostimme koulumme.

Näitä vanhoja kaappeja on kertynyt melkoisesti, muutama vielä puuttuukin tästä postauksesta. Ja onhan meillä vielä iso avoin vintti, jonne mahtuu valtava määrä tavaraa. Siellä säilytämme vanhoja vaatteita, joita ehkä joskus tarvitsee, ylimääräisiä astioita, urheiluvälineitä, leluja ja paljon muuta. Välillä ihmetyttää, miten kaikenlaista onkin kertynyt niin paljon, mutta kummasti se tavara siellä kiertää ja löytää tarvitsijansa. 

Vintillä on myös paljon huonekaluja ja valaisimia, joita olen hankkinut, kun on tullut mieluisa yksilö vastaan. Jokaiselle lapsellekin on löytynyt varastoista sopivia kalusteita omiin koteihin. Monilla hankinnoillani on jokin mukava tarina takana ja tuovathan ne persoonallisuutta sisustukseen.