1. elokuuta 2013

Aura: Cassislikööri, pt. I

Laitoin tänään mustaherukkaliköörit, eli crème de cassikset tulille. Hävettää oikein myöntää kuinka helppoa se oli. Ajattelin ensin että olisin romanttisesti kerännyt marjat itse kotikotini pihalta ja valmistanut aitoa Raisio-Hervanta -likööriä (Hervanta siksi että purkki siirtyy sinne muhimaan kuukauden kuluttua). Tällainen on kuitenkin aika kaukana reaalimaailman työaikatauluista, joten päädyin laittamaan päälleni romanttisesti mekon ja pyöräilemään torille ostamaan marjat. Romanttistahan olisi myös jos massa kypsyisi jossain hienossa lasipurkissa, esimerkiksi Riihimäen tölkissä, mutta tällä kertaa turvauduin länsinaapurimme sisustusjätin valikoimiin. Silti odotan ensimmäistä omasta likööristä valmistettua Kir Royalia kuin kuuta nousevaa! (Äidille tiedoksi: lupaan olla juomatta kaikkea yksin.)

Resepti on, kas kummaa, Glorian Ruoka&Viini -lehdestä. Ohjeessa käskettiin murskaamaan marjat, joten surautin ne blenderissä tasaiseksi massaksi. En poistanut marjoista vähiä kantoja tai tertunoksia, sillä juoma siivilöidään joka tapauksessa. Alkon myyjätär kehotti käyttämään liköörin valmistuksessa Dry Vodkaa, mutta luulenpa että mikä tahansa vodka käy. Huomaathan että likööri kypsyy vähintään kaksi kuukautta! Jos siis haluat Kirisi tällä sekunnilla, tämä ohje ei ole sinulle.

Palaan muutaman kuukauden kuluttua asiaan, kunhan olen saanut tehtyä tärkeimmät liköörinvalmistukseen liittyvät päätökset, kuten mikä olisi kaikkein ihanin pikkupullo pullottamista varten tai mitkä fontit valitsen omatekoisiin etiketteihin.

Créme de cassis
1 l mustaherukoita
7 dl vodkaa
1,5 dl vettä
4 dl sokeria

Murskaa herukat. Laita herukkamassa ja vodka isoon lasipurkkiin. Jos poimit herukat itse, poimi myös muutama herukanlehti ja laita nekin lasipurkkiin antamaan makua. Sulje lasipurkin kansi. Nesteen tulee peittaa herukkamassa ja mahdolliset lehdet kokonaan. Anna tekeytyä huoneenlämmössä, pimeässä, 2-3 kuukautta.
Siivilöi maustunut marjaviina kulhoon. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna samalla sekoitellen, kunnes sokeri on liuennut. Kaada siirappia liköörin joukkoon välillä maistellen, kunnes likööri on mielestäsi sopivan makeaa. Pullota pieniin pulloihin.
Säilytä avaamattomat likööripullot valolta suojattuina huoneenlämmössä. Liköörin maku kypsyy vielä ikääntyessä, ja juoma säilyy yli vuoden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti