26. marraskuuta 2013

Julia: DIY pitsihame

Olen potenut koko syksyn pientä vaatekriisiä, sillä raskauden ja kesäisen rennon kukkamekkokauden jälkeen on ollut vaikeaa löytää kaapista vaatteita, jotka

a.) Ovat sopivan kokoisia
b.) soveltuvat imetykseen ja
c.) ovat rentoja, käytännöllisiä ja vielä kauniitakin.

Hain eilen kellarista kasan vaatteita, joita olen käyttänyt joskus ennen raskautta. Löytyi myös virkattu pitsinen jättipaita, joka miehen mielestä oli niin ruma että sen olisi voinut viskata suoraan kaatopaikalle. Itse olin toista mieltä ja halusin antaa paidalle vielä mahdollisuuden ja helpottaa samalla vaatekriisiäni.

Tein  hameeseen vuoren isoäitini vanhasta alushameesta. Lyhensin sitä reilusti ja huolittelin alareunan ompelukoneella. Pienensin jättipaidasta sopivan kokoiset kappaleet hametta varten. Etu- ja takakappale ovat yhtä suuria. Virkkasin kappaleet sivusaumoistaan kiinni toisiinsa piilosilmukoin ja surautin vielä päältä leveällä siksakilla, jotta saumat eivät pullottaisi. Yhdistin pitsin alushameeseen siksak -ompeleella juuri kuminauhakujan alapuolelta ja VALMIS!
Tämän hameen kanssa kelpaa istua lattialla leikkimässä legoilla tai lähteä vaikka ex-tempore kaupungille vaunukävelylle. Varsinkin kun matkassa keikkuu myös uusi Art+Designista ostettu ruusulaukku!



2 kommenttia:

  1. ihanaa kun ehdit ja jaksat tehdä pikkuihmisenkin maailmaan saapumisen jälkeenkin niin paljon kaikkea. ja oot vaunulenkilläkin niin tyylikäs! nimim. parhaillaankin odotusaikana venytetyissä lökäreissä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole sua kyllä nähnyt koskaan livenä niissä lökäreissä, olet aina niin huoliteltu! Yhden lapsen kanssa jää vielä aikaa ideointiin ja tällaiset projektit ovat onneksi nopeita toteuttaa:)

      Poista