6. huhtikuuta 2013

Julia: Juhlamuistoja vuoden takaa


Keväällä tulee kuluneeksi vuosi minun ja Ollin valmistujaisista. Itse valmistuin jo joulukuussa. Olli valmistui toukokuussa, joten pidimme yhteiset juhlat vasta keväällä. Juhlat juhlittiin Koutussa, koska vieraita oli noin 80 ja tilaa tarvittiin paljon.
Juhlat järjestettiin rennolla kädellä, vaikka vieraita olikin paljon. Koristeena oli sanomalehdestä ja silkkipaperista tehtyjä viirinauhoja. Pöytäliinojen suhteen käytettiin luovuutta ja ne olivat kaikki erilaisia. Asettelimme kauneimpia Koutun vintiltä löytyneitä pieniä pitsisiä ja kirjailtuja pöytäliinoja isojen pöytäliinojen päälle.
Hain torilta ja puutarhasta erilaisia kukkia, joita asettelimme yksittäin ja pieniksi kimpuiksi Koutusta löytyneisiin erilaisiin pieniin maljakoihin ja koulun vanhaan koeputkitelineeseen.

Olli teki äitinsä Mirjan kanssa juhliin kaikki ruoat. Kaikille vieraille ei ollut paikkaa pöydän vieressä, joten ruoaksi oli lohikeittoa, joka oli helpompi tehdä kuin pitopöytä ja lautasen ja lusikan kanssa oli helppoa istahtaa mihin vaan syömään. Päivä oli kaunis, joten monet istuivat myös ulkona.
Kahvin kanssa oli lempikakkuamme Britankakkua, orvokein ja lemmikein koristeltuna.

Pitkä valkoinen mekkoni löytyi kirpputorilta ja hiuskoristeen teetin kukkakaupassa. Ollin pikkutakki on vintagea ja löytyi Turun ainoasta miehille suunnatusta vintage-liikkeestä.


Isäni rakentama terassi oli kovassa käytössä valmistujaisissa, sinne paistaa aurinko koko päivän.

Ohjelmassa oli syömisen lisäksi ammatteihimme liittyvät leikkimieliset tietokilpailut ja puheita. Bileet jatkuivat aamuun asti. Olli ja ystävänsä Tapio soittivat kitaraa ja lauloivat vielä kahdeksalta aamulla!




3 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä Koutussa tavattoman kaunista, oivoi! Ja nuo tarjoilut...ihania herkkuja. Ihan mahtavaa, että on tuollainen oma, persoonallinen paikka, missä voi pitää isojakin juhlia. Tuo koeputkiteline on ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjailijatar! Isot juhlat ovat aina mukavia ja on hyvä, että on paikka, jossa riittää tilaa, niin saa kutsuttua koko suvun koolle.

      Poista
  2. Voih miten kauniit juhlat! aivan ihanan näköistä :)

    VastaaPoista