30. kesäkuuta 2013

Nora: Vintageaarteita Sauvossa - Alles Gute Vintage Shop

Olin viettämässä Koutussa viikonloppua ja nauttimassa ihanista kesäilmoista. Lomani ei ole vielä alkanut, mutta kiva viikonloppu maaseudulla tuntui jo minilomalta. Tänään minä, Julia + vauveli, Eeva ja isäni lähdimme kotiseutumatkailemaan Kemiönsaarelle Westersin Puutarhalle, joka on muuten aivan ihana paikka ja ehdoton must-kohde kaikille puutarhanhoidosta kiinnostuneille! Itsehän en onnistu kasvattamaan edes yrttejä ikkunalaudalla, mutta haaveissani siintää oma puutarha, kasvihuone tai vaikka edes parvekelaatikot täynnä yrttejä.

Mutta ennen kuin pääsimme puutarhalle, meitä kohtaisi onnekas sattuma, sillä matkan varrelle osui kirpputori, tai pikemmingin vintage-aarreaitta, erään perheen ulkorakennukseen perustettu kauppa, Alles Gute Vintage. Kauppa sijaitsee siis Sauvossa ja se oli mielestämme parhaita vintage-liikkeitä, missä olemme Suomessa käyneet! Onneksi Julialla sattui olemaan pokkarikamera mukana, olisi ollut erittäin harmillista, jos emme olisi voineet kertoa paikasta teille!

Kaupassa oli pääpaino vaatteissa, mutta myynnissä oli myös laaja valikoima vanhoja huonekaluja, valaisimia ja muuta sisustukseen liittyvää tavaraa. Lisäksi hyllyt pursusivat erilaisia asusteita kuten hattuja, kenkiä, laukkuja ja koruja.
Vaatteita oli myymälässä rekeittäin, monessa huoneessa, kahdessa kerroksessa ja vielä ulkonakin. Voitte ehkä kuvitella sen tonkimisen riemun! Mekkoja, hameita, paitoja, neuleita, haalariasuja, takkeja ja vaikka mitä usealta eri vuosikymmeneltä! Miehillekin oli oma osastonsa. 
Itse löysin kaksi todella kaunista mekkoa, toinen on 1950-luvulta ja toinen ehkä 1960-luvulta. Nyt odottelen vaan kutsua juhliin! Jos mitään kutsuja ei ala kuulumaan, niin minun on pakko ehkä itse pitää vaikkapa puutarhajuhlat, joihin voisin pukeutua helmenharmaaseen kukkaihanuuteen. Toinen mekoista sopisi vaikka pikkujouluihin tai Mad Men -bileisiin! Esittelen mekot teille myöhemmin ihan erikseen. Eeva löysi myös kauniin keltaisen mekon, sekin taitaa olla 50-luvulta.
Niin ja olihan myynnissä myös auto ja pari tuollaista motskaria.
Suosittelenkin kaikkia vintagesta ja vanhoista huonekaluista kiinnostuneita tekemään kesäretken Sauvoon! Voin melkein luvata, että Alles Gute Vintage ei tuota pettymystä. Hinnat olivat muuten myös varsin kohtuulliset. 

2 kommenttia:

  1. Oi mikä taivas! Olispa kiva päästä tuonne penkomaan.

    VastaaPoista
  2. Siispä kesäreissulle tuonne, paikka on avoinna joka päivä klo 10-18.

    VastaaPoista