16. huhtikuuta 2013

Blogivieraana Joel: Koiravaljakolla Norjasta Ruotsiin

Voitin joulukuussa Fjällrävenin facebookäänestyskilpailun, Fjällräven Polar 2013:en. Kilpailijat valittiin siten, että kymmenestä osallistuvasta maasta eniten ääniä saanut sai paikan. Lisäksi joka maasta valittiin niin sanottu "Fjällräven's choice" eli satunnainen kilpailuun osallistunut henkilö. Sain spämmättyä itselleni ääniä yhteensä mielettömät 1215 kappaletta. Kiitos vielä kaikille äänestäneille!

Koirat odottavat lähtölupaa startissa.
Facebookin ansiosta pääsin tutustumaan muihin kilpailijoihin jo hakuprosessin aikana sekä ennen varsinaista retkeä. Perustimme voittajien selvittyä oman ryhmän, jossa jaoimme tuntemuksia ennen reissua. Kun sitten lopulta tapasimme ensimmäistä kertaa hotellissa viime viikolla ei tilanne jännittänyt niin paljoa.

Maisemat olivat todellakin kohdallaan!
Oli mukava huomata, kuinka paljon erilaisia taitoja osallistujilta löytyi. Osallistujien joukossa oli muunmuassa syöpälääkäri, ammattitanssija, alastonmalli sekä vuorikiipeilijöitä. Matkassa oli myös mukana Craig Morgan, joka ilmeisesti on yksi Amerikan suosituimmista countrytähdistä eli todella iso nimi cowboybuutsien ihmemaassa. Morgan saapui retkelle vähäeleisesti laskeutumalla tundralle helikopterista kuvausryhmän saattelemana.
Välillä piti myös pitää taukoa.

Minulla on paljon koiravaljakkoilutaustaa, toisin kuin muilla osallistujilla. Ainoastaan yksi muista oli aiemmin kokeillut koiravaljakkoilua. Näin ollen reitti oli minulle helppo. Haasteena oli lähinnä se, että meinasin nukahtaa reen kyytiin. Pakkasilmassa nukkuminen oli myöskin jo tuttua aiemmilta reissuilta.

Ennen varsinaista valjakkoiluosuutta selviytymisekspertti Johan Skullman kertoi meille kaikki mahdolliset kikat luonnossa selviytymiseen. Lisäksi saimme Fjällräveniltä kaikki tarvittavat varusteet alusvaatteista kenkiin ja rinkkoihin. Retken päätyttyä saimme pitää suurimman osan tavaroista, mikä oli tietenkin todella mukavaa.

Parasta reissussa oli ehdottomasti loistava porukka. Ryhmässä ei ollut edes sitä yhtä ärsyttävää henkilöä.   Suosittelen Polaria ehdottomasti kaikille, jotka haluavat kokea jotain unohtumatonta hyvässä seurassa!

Lisää kuvia reissulta voi katsoa täältä 





Meidän tiimimme sekä huippuoppaamme!

Kotona odotti oma rekikoira.

6 kommenttia:

  1. ai teil on tommonen koira! tommonen KIVA koira! luulin et teil on joku jäätävän kokonen pelottava!

    VastaaPoista
  2. Iso koira pienessä paketissa :)

    VastaaPoista
  3. Kaikkea te keksittekin puuhata. Tosi kiva juttu Joel. Piti lisätä tohon et ei ollut edes sitä yhtä ärsyä henkilöä... nii paitsi se yksi joka kuvas koko aika hihi :) Ei vaan vitsivitsi. Katsoin kaikki kuvat linkistä ja näytti kivalta porukalta. Ja ne joita kuvasit, ovat varmaan iki-iloisia nähdessään hyviä kuvia itsestään ja reissu kavereista. Kaikkiaan tästä teidän blogista tulee hyvä mieli.
    T:Noora

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia ja mieletön mahdollisuus päästä tuollaiselle reissulle. Wau!

    t. Emmi

    VastaaPoista
  5. Mielettömän hienoja kuvia! Näytti kyllä tosi hienolta reissulta. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Liisa ja Noora!

    Reissu oli mitä mahtavin ja toverit olivat erittäin mielissään omista muotokuvistaan :)

    VastaaPoista