26. joulukuuta 2013

Aura: Tapaninpäivän granaattiomenapavlova

Herrljungan maustetut glögit ovat mielettömän hyviä, lempimakuni tähän mennessä on kirsikka.
Mieletöntä joulun jatkoa kaikille! Tänään hiihtolenkin jälkeen Lapin kokkausmaratonissa oli vuorossa granaattiomenavalkosuklaamarenkikakku (mikä sanahirviö).
Huomasin turhan myöhään että alkuperäisessa ohjeessa kermatäytteeseen lisättiin kahvia, joka sattuu olemaan kaikkien tässä mökissä jouluaan viettävien inhokkijuoma numero uno. Huoli pois! Iloisena vastoinkäymisenä satuin myös nappaamaan ICAsta mukaan kahden valkosuklaalevyn sijaan yhden valkosuklaan ja yhden maitosuklaan. Mokastani riemastuneena sulatin maitosuklaan kermavaahdon sekaan ja avot, maistuva täyte oli valmis.

Moni kakku päältä epäilyttävä mutta silkkaa parhautta sisältä.
Perinteistä pavlovaa voi varioida loputtomasti. Tässä kakussa täytteet ovat itsessään varsin makeita, mutta se onneksi korjaantuu ripottelemalla ronskisti kipakoita granaattiomenan siemeniä marenkilevyjen väliin. Siemenien kuopsuttelu kuoren sisältä vaatiikin sitten jo hiukan viitseliäämmän kokkaajan. Tästä hieman, hmm, pompöösistä videosta selviää siementen irroittamiseen käyttämäni tekniikka. Totesin tuon vedessä lilluttelun varsin toimivaksi! Ongelmana on tosin se, ettei mehua saa talteen.
Äiti kuvaa.
Tästä kakusta tulisi loistava uudenvuoden illan makea pala. Kakusta riittää aika monelle, veikkaisin että noin kahdeksan henkeä saa ronskin palan ja santsatakin voi. Pavlovan marenkilevyt ja täytteet voi tehdä jo reilusti etukäteen, jolloin tarjoiltaessa riittää vain kakun kasaaminen.

Granaattiomenapavlova (8-10 hlö)
4 valkuaista
2 1/4 dl sokeria
(2 tl maissitärkkelystä, Maizenaa tmv.)
Täyte
4 dl vispikermaa
100 g hyvää maitosuklaata/ tummaa suklaata
50 g valkosuklaata
2 granaattiomenaa

1. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Vaahdota valkuaisia sähkövatkaimella muutama minuutti. Lisää sokeri vähitellen ja vaahdota kovaksi vaahdoksi. (Siivilöi maissitärkkelys vaahtoon ja sekoita.)
2. Levitä vaahto leivinpaperin päälle uunipellille kahdeksi samankokoiseksi suorakaiteeksi (n. 20cm x 25 cm). Paista marenkia uunissa 40 min. Käännä pelti ja jatka paistamista 20 min.  Tarkista että marenki on kovaa myös alapinnastaan. Anna marengin jäähtyä hyvin.
3. Sulata maito- tai tumma suklaa vesihauteessa tai mikrossa matalalla lämmöllä. Kaada sula suklaa kerman joukkoon ja vatkaa kerma sähkövatkaimella.
4. Vuole valkosuklaasta lastuja esimerkiksi juustohöylällä. Erottele granaattiomenan siemenet ja taputtele ne kuiviksi talouspaperilla.
4. Kokoa kakun ensimmäinen kerros: alimmaiseksi marenki, sitten täyte ja viimeiseksi puolet granaattiomenan siemenistä. Kokoa toinen kerros samalla tavoin. Ripottele päälle valkosuklaalastut koristeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti