25. joulukuuta 2013

Nora ja Julia: Joulupäivän viettoa aasialaisittain

Terveisiä kaikille täältä sateisesta Koutun koulusta (Kuinka monta päivää voi sataa putkeen?)! Olemme viettäneet rauhallista ja rentouttavaa joulupäivää pienellä porukalla Julian, Ollin, vauvan, Jonaksen ja Noran kanssa. Joulu ei tänä vuonna ole valkoinen, mutta joulupäivän kattaus oli.

Jouluaattona saimme vatsamme täyteen perinteistä herkullista jouluruokaa Julian appivanhempien luona. Tänään joulupäivän lounaslistalla oli puolestaan vähän erilaista ruokaa eli kevyitä, tuoreita vietnamilaisia kevätrullia. Olimme kaikki ensikertalaisia hommassa, ja ohjeen otimme Vatsa sekaisin kilinkolin -blogista.

Ohuisiin riisipaperilevyihin kääräistiin kurkkua, porkkanaa, lohta, avokadoa, ohutta nuudelia ja yrttejä. Toki rullat voi täyttää makunsa mukaisesti lähes millä vain.
Kaikki ainekset katettiin pieniin kippoihin ja jokainen rullasi kääryleensä itse ruokapöydässä. Riisipapereiden kastelua ja pehmentämistä varten oli kulhollinen lämmintä vettä.

Kastikkeita voi tehdä muutaman eri makuisen, mutta me dippasimme rullia vain soija-lime-chili-kastikkeeseen. Se oli todella hyvää, mutta ensi kerralla pitää kokeilla muitakin makuja.
Jälkiruuaksi söimme punaviinisuklaakakkua, joka oli tehty Kauhaa ja rakkautta -blogin ohjeella. Siihen olikin hyvä päättää kevyt ja terveellinen lounas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti