17. joulukuuta 2012

Aura: Paprikoista ja amerikkalaisesta tytöstä



Olen suoraan sanottuna vihannut paprikaa ruuissa koko pienen ikäni ajan. Paprikassa on jokin sellainen kitkeränkatkera maku joka ilmeisesti jää kuitenkin muilla aiheesta haastattelemillani ihmisillä huomaamatta.  Olen kokeillut kaikkea: keltaisia, vihreitä, oransseja, punaisia, pieniä, isoja, suippoja, pyöreitä. Siitä huolimatta vasta viime kesänä toteutin pitkään kaavailemani projektin ja aloin tietoisesti lisäämään paprikan määrää ruokavaliossani.
                      Aloitin projektin kesäkuussa. Menin ruokakauppaan, ja ostin elämäni ensimmäisen paprikan. Paprika oli oikein kaunis, punainen ja kiiltäväkylkinen. Olin intoa täynnä ja etsin netistä suussasulavia (tai ainakin suussasulavan näköisiä) paprikaohjeita. En oikein osannut päättää mistä aloittaa. Loppujen lopuksi tuli kuitenkin jo heinäkuu ja paprika muhi, eittämättä lisäainekyllästyksensä ansiosta, kesäkämppämme jääkaapin nurkassa.
                       Samaan aikaan meille saapui viideksi viikoksi asumaan maailman ympäri matkaava amerikkalainen tyttö. Ensimmäisenä aamuna hän kysyi:

- “Do you guys want omelettes? I could make some.” 
- “Sure, omelettes sound great”, vastasin.

Tyttö hääräsi tovin keittiössä ja iski sitten eteemme jääkaapista löytämällään paprikalla, fetalla ja herkkusienillä höystetyt munakkaat. Kohteliaisuudenpuuskassa pakotin itseni syömään paprikat. Ja kas, sehän oli oikeastaan ihan siedettävän makuista. Voisin jopa sanoa että se oli hyvää. Seuraavien viiden viikon aikana valmistimme munakkaita lähes joka päivä ja ostimme paprikoita joka kauppareissullamme.
                      Nyt kun oikein tarkemmin ajattelee niin paprikaa olisi oikeastaan myös aika helppo rakastaa. Paprika on makea ja mieto ja rouskuu mukavasti suussa. Se on raikkaan ja reippaan värinen raakana sekä kypsennettynä. Taidan kuitenkin pysytellä ainakin vielä hiljaisten hyväksyjien kerhossa ja parantaa suhdettani paprikaan pikku sipaus kerrallaan. Amerikkalaisen tytön kanssa kehittämistämme erimielisyyksistä (joista pienimpiin eivät kuuluneet tiskivuorot omelettien jälkeen) huolimatta muistelen häntä aina hyvällä – hän nimittäin opetti minut syömään paprikaa. Omalle kontolleni taitaa jäädä nauttimisen opettelu.

                    
                     Selvidyttyämme kouttulaisten kanssa viikonlopun karkeloista alkoi mieli tehdä muutakin ruokaa. Muistin bonganneeni kauan sitten jostain ruokablogista reseptin täytettyihin pieniin paprikoihin, jotka kääräistiin ilmakuivattuun kinkkuun. Reseptiä en ankarasta googlailusta huolimatta löytänyt, joten lykkäsin paprikoihin täytteeksi vähän mitä mieleen tuli. Pidin paprikoita uunissa parisenkymmentä minuuttia, joka jätti paprikat vielä hieman rouskuviksi. Jos kuitenkin pidät pehmeämmistä ja makeammista paprikoista, jatka paistamista vielä vartin enemmän. Paprikoiden lisäksi tein juustoisia yrttikeksejä, joiden reseptin löysin Koti ja keittiön nettisivuilta, sekä tomaattimozzarellasalaattia balsamicolla höystettynä. Keksit ovat empiirisen ja henkilökohtaisen tutkimukseni mukaan parempia vasta seuraavana päivänä. Lisäksi tällä ohjeella niitä tulee aika reilusti, noin 50 kappaletta. Keksien varalle on muitakin ideoita, ne toimisivat hyvin esimerkiksi cocktailpalojen pohjalla tai crostinien tapaan salaatissa. Salaattiin käytin vihersalaattia, rucolaa, pikkutomaatteja, mozzarellaa ja punasipulia.


Täytetyt paprikat ilmakuivatulla kinkulla

2 pkt pieniä suippopaprikoita (n. 14 kpl)
2 pkt ilmakuivattua kinkkua

täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
½ ruukkua tuoretta basilikaa
pieni punasipuli
1 sitruunan mehu

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa paprikoista kannat pois, poista sormilla siemenkodat. Voit myös huuhtaista kannattomat paprikat hanan alla jolloin irtosiemenet lähtevät veden mukana pois. Pilko punasipuli, silppua basilika. Sekoita kulhossa täyteaineet ja purista mukaan vielä sitruunan mehu. Kääri yhden paprikan ympärille kaksi kinkkuviipaletta siten, ettei täyte valu ulos paprikasta. Lado paprikat uunivuokaan kyljelleen ja paista 20-30 minuuttia uunissa.


Yrttiset juustokeksit
 
4 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
100 g raastettua voimakkaanmakuista juustoa (parmesan, grana padano, emmental tms.)
2 rkl kuivattuja yrttejä (basilika, timjami, rosmariini)
125 g voita tai margariinia
2 rkl vettä


Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, juusto ja yrttimausteet. Nypi joukkoon rasva. Kippaa sekaan vesi ja kananmuna, vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Kauli taikina ohueksi levyksi ja tee keksejä muotilla (käytin paremman puutteessa shottilasia). Halutessasi voit ripotella keksien päälle vielä yrttejä. Paista keksejä 200 asteessa kymmenisen minuuttia, kunnes keksit ovat kullanruskeita.


1 kommentti:

  1. Suussa tuntui jo herkkumaistiaiset.. saisikohan noita tilattua? :)

    VastaaPoista